Musiikista rytmiä ja dynamiikkaa itsensä ja yhteisön johtamiseen

Kesäisen Suomen lavatanssikauden heinäkuun heleimmässä hehkussa pohdiskelen musiikin osoittamaa kokemuksellistani merkitystä yhtäältä mielihyvän tuottajana ja toisaalta suoranaisena henkisten ja ruumiillisten kipujen poistajana. Harrastus kuljettaa ajatukseni myös yhteisölliseen, transmoderniin, voimaannuttavaan, yksilöä kunnioittavaan, samastavaan ja toivoa valavaan organisaation johtamistapaan.

Musiikki on minulle kaikissa muodoissaan, psyko-fyysis-sosiaalisen terveyden tuottajana ja ylläpitäjänä ollut ensiarvoinen. Pianonsoitto on auttanut luovuuden ja innovatiivisuuden kehittämisessä, kuorolaulu opettanut yhteisöllisyyttä ja lavatanssi poistanut pelkoja sekä tarjonnut erinomaista, monipuolista liikuntaa. Musiikinkuuntelu itsessään tuo hyvän mielen, lisää keskittymiskykyä ja rauhoittaa.

Esimerkkinä jengi-identiteettiini ja kotiseutuidentifikaatiooni käyköön George de Godzinskyn jatkosodan alkupuolella säveltämä ja ruotsalaisen teatterin primadonnan Birgit Kronströmin väkevästi tulkitsema Katupoikien laulu. Sen villi, kielletyn hedelmän omainen koukuttava tunnelma ja lataus kiinnittävät minut omaan viiteryhmääni, slangiyhteisöön. Arjesta irrottavaa, sovinnaisuuden kahleista vapauttavaa mielenmaisemaa ja käyttäytymisen oikeutusta kuvastavat niin viime vuosisadan radikaalin, kapinallisen, rämäpäisen ja rajoja rikkovan helsinkiläisidentiteetin kuvaus myös alkuperäismurteelle ominainen ruotsin kielen voittoisuus, jonka karheaääninen, provosoiva laulajatar äidinkielensä leimaamana liittää tulkintaansa.

Yhteisöön kuulumisen, värin tunnustamisen ja muista myönteisesti erottautumisen halua ja tarvetta kuvastavat opiskeluajan Kadettikuoroon kuuluminen sekä maamme suurimman kotiseutuyhdistyksen Stadin Slangi ry:n puheenjohtaja-ajan Slangikuoron perustaminen ja siinä laulaminen.

Pelkojen poistajasta saumattomaan luottamukseen

Mutta ehkä kaikkein merkittävintä elämänkolhujen selättämistyössäni on kuitenkin ollut nuoruuden lavatanssi-innostuksen virittäminen uudelleen kypsässä iässä. Jatkuva itsensä kehittäminen kursseilla sekä käytännön harjoituksissa ovat vieneet ikääntymiseen kuuluvat polvi- ja muut nivelongelmat. Aktiiviharrastus on myös taannut monipuolisen, sellaisiinkin lihasryhmiin vaikuttavat ruumiillisen harjoittelun, johon laajallakaan kuntosali- tai muulla liikunnalla on hankala vaikuttaa.

Mutta ennen kaikkea paritanssi on harrastus, johon esimerkiksi alkoholi ei kuulu ja joka on lisännyt tuttava- sekä ystäväpiiriä. Luonnonkauniit järvikannasten kesälavat ja pimeänankean talven tunnelmalliset tanssisalongit ovat poistaneet huonoa itse- ja omanarvontuntoa sekä eristyneisyyden tunnetta. Joukon edessä esiintymisen itsekeskeiset, mielikuvitukselliset sosiaaliset – ja semminkin toisen sukupuolen kanssa toimimisen pelot ovat kaikonneet ja haihtuneet.

Ammatillisesti koen saaneeni metsälampien kannaksilta viljalti ymmärrystä pitkäjänteisen yhteisöllisen menestyksen tavoittelemisesta tilanteessa, jossa samatahtisten askelien viitoittaman polun löytäminen edellyttää aina toverien kykyjen, taitojen ja halujen tuntemista, molemmille luonteista rytmiä ja dynamiikkaa – sekä keskinäistä sitoutuvaa sopeutumista etenemiseen ja tilankäyttöön luovassa kontekstissaan. Oman sielunsa ja kehonsa tarjoaminen ja sulauttaminensa toisen viejäksi tai seurattavaksi edellyttää saumatonta sanatonta vuorovaikutusta, täydellistä luottamusta – ja luovaan itsensä johtamiseen antautumiskykyä.

Kansantalous ja -terveys kiittävät

Yhteiskunnallisesti ja kansantaloudellisesti mennyt alkukesä Kesälahden, Oriveden ja Pedersören tanssilavoilla sekä esimerkiksi Raatalan Humpparallissa ja Seinäjoen Tangomakkinoilla on osoittanut, että raitis, kokonaishyvinvointia ylläpitävä harrastus elää ja voi hyvin. Ja mikä parasta: juhannuksen täpötäydessä Saarijärven Kukonhiekassa ei ukkoutumisesta tai akkautumisesta ollut tietoakaan. Lavatanssit ovat nuorison juttu, jonka vauhdissa seniorikin unohtaa kalenterin.